Historiallisia mielen muutoksia

Yläkuvissa sairaanhoitajanukke ja sairaalan sisäpihan istutuksia. Alakuvassa haudalle jätetty ruusu ja ylilääkäri Christian Sibeliuksen hauta. Oikealla Avioerokruunu, jonka taiteilija Cia Karlsson on tehnyt syömättömistä,  rauhoittavista lääkkeistä.

Ajankohtainen Lapinlahden vanha mielisairaala on täynnä elämää. Monet mielenterveyden ammattilaiset, taiteilijat ja käsityöläiset käyttävät tätä 171 vuotta vanhaa Engelin suunnittelemaa monumentaalista taloa ja puistomiljöötä harjoittaakseen elinkeinoaan ja tapahtumia järjestäen. Lapinlahden ystävien kamppailu Helsingin kaupungin suunnitelmia vastaan myydä Lapinlahti kiinteistösijoittajille on tällä hetkellä voitettu kaupunginvaltuustossa. Paikan ja alueen kehittämisideoita suunnittelemaan palkataan syksyllä selvityshenkilö.  Tällä hetkellä säilyttämiskampanja kulkee nimellä "Kaikkien Lapinlahti".

Lapinlahden sairaala on on inspiroiva miljöö monille luoville ihmisille, mutta siitä halutaan tehdä myös kaupallisesti toimiva keskus. 
 

Historiallisia mielen muutoksia -kierroksella keskustelemme, kuinka lääketiede ja biologia ovat kehittäneet psyykkisten sairauksien hoitoa vuosisatojen aikana. Tiede alkoi syrjäyttää uskontoa mielisairauksien ymmärtämisessä. Naisten yhteiskunnallinen asema muuttui ja luokkaerot aiheuttivat muutoksia myös mielisairauden hoidossa. Kun Lapinlahti perustettiin, kesti vielä 15 vuotta ennenkuin Sigmund Freud ja 34 vuotta ennenkuin C.G.Jung syntyivät. Nämä herrat keksivät uuden universumin, jolle on annettu nimi ihmisen "tiedostamaton".  Huumaavat lääkkeet ja alkoholi olivat syynä monen ihmisen pahaan oloon jo 170 vuotta sitten. 

 
.
 

Keskustelemme kierroksen aikana myös Lapinlahden kuuluisista potilaista. Heistä tunnetuin on Aleksis Kivi, jonka masennuksen aiheuttajista ainakin kaksi lepää Hietaniemen hautausmaalla. Toinen heistä on Albina Palmqvist, joka antoi nuorelle Aleksikselle rukkaset ja toinen on professori August Ahlqvist, jonka muistovärssy Kiven kuoleman johdosta on järkyttävä:

”Runoilijaks ma ristitiin / sanottiin Shakespeareksi / verraksi Väinön väitettiin. / Muut´en mä ollut kuitenkaan / kuin taitamaton tahruri / ja hullu viinan juoja vaan.”

Ahlqvistin kritiikki aiheutti sen, ettei Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaissut Seitsemää veljestä Kiven elinaikana ja se oli Kivelle valtava pettymys. Seitsemän veljestä on ensimmäinen suomenkielellä julkaistu romaani. Aleksis Kiven huone Lapinlahdessa on museoitu. 

Kuva näyttelystä, jossa potilaat kuvaavat psyyken lääkkeiden vaikutusta itseensä.

Lisää Lapinlahden toimijoista tämän linkin takana: 

https://blogit.ksml.fi/ullis-r-urgent/mielettoman-hieno-lapinlahden-sairaala/

Kierroksella tutustutaan myös Hietaniemessä lepääviin potilaisiin, tiedemiehiin ja lääkäreihin. 

Venetsia -talo Lapinlahdessa oli jonkin aikaa talonvaltaajien hallussa. Nyt siellä on monia toimijoita ja minä ja Tarja olimme Helsingin kodikkaimmalla salaisella terassilla Venetsian takana.  Käykää kokeilemassa kombucha -juomaa tai ihania itsetehtyjä jäätelöitä Ja ostakaa Michaelin leipää.
 

 

Seuraava Historallisia mielenmuutoksia -kierros:

Aika: 08.08. 2020 klo 14. - 16.00

Paikka: Kokoontuminen sairaalan sisäpihalla.

Hinta: EUR 15,- (sisältää 24% alv EUR 2,90). Käteismaksu.

Ilmoittautuminen sähköpostilla:

ulla-maija.rouhiainen (at) ullistravelstudio.fi

Ryhmään otetaan 20 osallistujaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!