Vallisaari on upea historiallinen kohde, jossa luonto on säilynyt lähes koskemattomana yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Saari sijaitsee vain 20 minuutin päässä Helsingin keskustasta. Vallisaaressa on havaittu yli 1000 perhoslajia, satoja lintuja, lepakoita, sammakoita, hyönteisiä ja nisäkkäitä ihmisistä ja isoista hirvistä mäyriin. Vallisaaressa on myös lukuisia harvinaisia kasveja.
Vallisaari on ollut vedenottopaikka jo viikinkien kartoissa ja saaressa on paljon historian kerrostumia. Kuninkaansaari oli Kustaa III:n laivaston tukikohta ja venäläisten rakentama Aleksanterin patteri ja muut sen ajan rakennukset kertovat autonomian ajasta. Suomen armeijan ammusvarasto räjähti 9.7.1937 ja niitä kerrostumia löytyy maastosta vieläkin. Mutta kaiken päälle on kasvanut sammalta, ruohoa ja puustoa, joka on saanut olla lähes kokonaan rauhassa. Viimeisen kerrostuman Vallisaareen ovat tehneet Metsähallitus ja vapaaehtoiset työläiset, jotka ovat raivanneet pusikoita. Puolustusvoimat on myös raivannut maastoa ja etsinyt vanhoja räjähteitä.
Helsingin kaupunki on rakentanut vierailijoita varten saareen uusia rakenteita, vessoja ja vesipisteitä sekä tiloja palveluja tuottaville yrittäjille. Tälle kesälle suunniteltu Suomen historian suurin taidetapahtuma Helsinki Biennali siirtyi koronaepidemian takia ensi kesään.
Vallisaaren retkeen voi kesäkaudella liittää käynnit Suomenlinnassa ja Lonnan saarella.